“That we got here by accident does not mean that we should continue to take the same risks.”
Yllä oleva Nassim Talebin tokaisu riskien ottamisesta kiteyttää pitkälti tämänkertaisen kirjoituksen sanoman: vaurauden hankkiminen ja säilyttäminen ovat kaksi eri asiaa. Mikäli mielii menestyä sijoittajana pitkällä aikavälillä, on hallittava sekä varallisuuden kerryttäminen että sen säilyttäminen. Toinen ei toimi ilman toista.
Tarkastellaan siis mitä varallisuuden kerryttämiseksi todella tarvitaan, miten omaisuus saadaan säilymään ja miksi jotkut ovat toisia alttiimpia menettämään koko varallisuutensa.
Mistä varallisuus tulee
Merkittävän sijoitusvarallisuuden kerryttämisen voidaan nähdä olevan seurausta (tietyn taidon määrän ohella) tuurista, riskinotosta ja optimismista.
Halusi myöntää itselleen tai ei, sijoittamalla vaurastumisessa on osittain kyse tuurista. Kun jonkin toiminnan tuloksessa on läsnä satunnaisuutta, on suotuisan lopputuloksen saavuttaminen aina osin tuuripeliä. Osakepoiminnassa onnistumisen todennäköisyyttä voidaan toki pyrkiä kasvattamaan huolellisella osakeanalyysillä ja ostohintaan liittyvällä turvamarginaalilla, mutta kokonaan ei sattuman roolia voida sulkea pois.
Kaikessa saavuttamisen arvoisessa piilee jonkinasteinen riski sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä. Oli kyse sitten isoista sijoituksista yksittäisiin osakkeisiin, rohkeasta velkavivun käytöstä tai aikaisen vaiheen sijoituksista kasvuyhtiöihin, on korkeiden tuottojen hintana korkeampi riski pääoman menetyksestä. On toki mahdollista kerryttää merkittävää sijoitusvarallisuutta myös turvallisemmilla sijoitusstrategioilla, jos sijoittajalla vain on riittävän korkeat tulot ja paljon aikaa.
Nyrkkisääntönä voidaan kuitenkin pitää, että tietty määrä riskiä on kyettävä kantamaan, mikäli mielii vaurastua. Riskittömiksi mielletyt kohteet, kuten korolliset tilit tai jotkin joukkovelkakirjat eivät yksinkertaisesti tarjoa tarpeeksi tuottoa mahdollistaakseen merkittävän vaurastumisen.
Tuurin ja riittävän riskinoton lisäksi sijoittajan on omattava tietty määrä optimismia ja luotettava siihen, että omat valinnat kantavat riskeistä ja sattumasta huolimatta hedelmää. Ylioptimistisuuteen ei tulisi siltikään sortua, mutta ei ole mitään pahaa siinä, että uskoo asioiden menevän jotakuinkin niin hyvin kuin voisi maalaisjärjellä odottaa.
Miten varallisuus säilyy
Pitkällä aikavälillä sijoittajan tärkein taito on selviytyminen, mikä tarkoittaa kiteytettynä kerrytetyn varallisuuden säilyttämistä ja mieluiten myös kasvattamista. Selviytymistä voidaan edesauttaa kääntämällä aiemmin mainitut varallisuuden rakentamisen tekijät päälaelleen, eli vähentämällä tuurin vaikutusta ja riskinottoa sekä höystämällä optimistisuutta terveellä annoksella pelkoa ja realismia.
Varallisuuden säilyttämisvaiheessa tuurin ja sattuman merkitystä on vähennettävä niin paljon kuin mahdollista. Ei ole paljoakaan mieltä heittää päivittäin kolikkoa omasta varallisuudestaan, sillä ennen pitkää tuuri kyllä loppuu ja sattuma siirtää varallisuuden jollekin toiselle. Sattuman roolia ei toki koskaan saada kokonaan hävitettyä, mutta muun muassa jo oikein toteutetulla hajauttamisella pääsee pitkälle.
Vastaavasti on hyvä ymmärtää, että varallisuuden säilyttämisessä tuottojen sijaan ykkösprioriteettina on turvallisuus. Ylenmääräisen riskin ottaminen ei ole mielekästä, saati tarpeellista, kun tarkoitus on turvata varallisuutta. Toisin sanoen tässä vaiheessa ei enää keskitytä etsimään isoja voittajia, vaan välttämään isot häviäjät.
Mitä luonteenlaatuun tulee, on optimistisuus toki hyvä säilyttää, mutta osa siitä on korvattava terveellä pelolla omaisuuden menettämisestä. Ei siis pidä heittäytyä pessimistiksi ja ennustaa rahoitusmarkkinoiden vuosittaisia romahduksia, vaan ymmärtää, että käytännössä mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa. Parhaiten selviytyvät sijoittajat ovat usein lähes vainoharhaisia, mikä on tässä yhteydessä varsin toivottava piirre.
On lopulta hyvin epätodennäköistä, että taidokkaasti hajautettu sijoitussalkku sulaisi markkinamyllerrysten seurauksena kokonaan. Yleensä suuremman omaisuuden sulamisen taustalla ovat sen sijaan sijoittajasta itsestään lähtöisin olevat syyt.
Minne varallisuus menee
Mielenkiintoista kyllä, ihmiset ovat usein parempia varallisuuden kerryttämisessä kuin säilyttämisessä. Äärimmäisenä esimerkkinä voidaan pitää riskisijoittajia ja muita spekuloijia, jotka pitkän menestysputken jälkeen päätyvät menettämään koko omaisuutensa huonon tuurin ja yli-itsevarmuuden seurauksena. Tämän näkisin johtuvan enimmäkseen kahdesta syystä: luonteenpiirteistä ja irrationaalisuudesta.
Suurten varallisuuksien omaavat yksilöt sijoittuvat yleisesti ottaen ammatteihin, jossa ääripäät ovat vahvoja ja riskinottohalukkuus suurta. Näillä aloilla voittajat vievät suurimman osan ja häviäjät, no, häviävät. Tällaisessa ympäristössä selviämiselle suotuisat luonteenpiirteet soveltuvat paremmin riskien ottamiseen kuin niiden hallintaan, mikä voi tuottaa ongelmia silloin, kun pitäisi siirtyä varallisuuden kerryttämisestä sen säilyttämiseen.
Pääsääntöisesti voidaan ajatella, että mitä suurempi osuus tuurilla on ollut omaisuuden rakentamisessa, sitä haastavampaa se on saada säilymään. Ajatus ei ole varsinaisesti uusi, sillä jo Seneca totesi vajaa parituhatta vuotta sitten, että ”Whatever comes our way by chance is unsteady, and the higher it rises the more reliable it is to fall.”
Toinen varallisuudelle viheliäinen tekijä on meissä jokaisessa asustava irrationaalisuus, mikä ilmenee muun muassa vaikeutena hahmottaa palkkioiden ja riskien välillä vallitsevaa epäsymmetriaa. Ihmisillä on taipumus riskeerata suhteettoman paljon odotettuun palkkioon verrattuna.
Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää vastuutonta ohittelua liikenteessä. Palkkio ohituksesta on äärettömän pieni mahdolliseen menetykseen nähden, sillä ohittaja voittaa loppujen lopuksi merkityksettömän vähän aikaa, mutta riskeeraa kaiken käytettävissä olevan aikansa. Tilanne on verrattavissa miljoonasalkun omistajaan, joka riskeeraa koko salkkunsa muutaman sentin takia.
Missä menee raja
Lopuksi on enää tarpeen selvittää, missä raja varallisuuden kerryttämisen ja säilyttämisen välillä kulkee. Tähän(kään) kysymykseen ei ole yksinkertaista vastausta, sillä raja on kullekin henkilökohtainen, ja riippuu pitkälti sijoitustoiminnan motivoivista tekijöistä sekä tavoitteista.
Mikäli sijoitustoiminnan tavoitteena on esimerkiksi statuksen tai vastaavien tekijöiden kasvattaminen, on omaisuuden riskeeraamista paljon helpompaa perustella itselle, sillä enemmän on tällöin aina enemmän. Olennaista on miettiä, mikä omaa sijoitustoimintaa lopulta ajaa ja millaiseen ei-toivottavaan käyttäytymiseen omat vaurastumisen motiivit saattavat johtaa.
Jos varallisuuden säilyttämisestä ja tästä kirjoituksesta muistaa vain yhden asian, olisi se palkkion ja riskin välisen dynamiikan sekä epäsymmetrisyyden ymmärrys. Varallisuudella on taloustieteen termejä lainaten niin sanottu laskeva rajahyöty, eli mitä enemmän varallisuutta kertyy, sitä vähemmän hyötyä varallisuuden lisäyksestä saadaan. Toisin sanoen, varallisuuden kasvattaminen tietyn pisteen yli ei enää merkittävästi paranna elämänlaatua. Laskeva rajahyöty selittää omalta osaltaan sitä, miksi sijoittajan ei kannata riskeerata olemassa olevaa omaisuutta hyödyltään vähäisen lisäyksen takia.
Hieman maallisemmin voisi asian kiteyttää niin, että ei kannata lyödä vetoa koko lehmästä, jos palkkiona on pari litraa maitoa.