Tilastokeskuksen mukaan sijoitusrahastoja omisti vuonna 2022 noin 1,5 miljoonaa suomalaista, mikä tekee siitä suomalaisten suosituimman harrastuksen. Syy suurelle suosiolle lienee se, että säännöllinen ja pitkäjänteinen rahastosijoittaminen on helpoin keino saavuttaa kohtuullisia pitkän aikavälin tuloksia.
Yksinkertaisuudestaan huolimatta säännöllisessä rahastosijoittamisessakin on muutamia perustavanlaatuisia virheitä, jotka näyttävät myös toistuvan säännöllisesti. Tästä kielii myös se, että suomalaisten rahastosijoittajien mediaaniomistus oli vuonna 2021 vain noin 4 600 euroa.
Toisin sanoen, noin 750 000 suomalaista rahastosijoittajaa omistaa rahasto-osuuksia alle 4 600 eurolla. Uskon, että tässä kirjoituksessa esitellyt yleisimmät rahastosijoittamisen virheet välttämällä suomalaisten rahastosijoittajat olisivat huomattavasti vauraampia.
Epärealistiset odotukset tuotoista
Säännöllinen rahastosijoittaminen on pitkän aikavälin laji. Tuottojen kumuloitumisessa kestää tovi jos toinenkin, mikä voi koetella sijoittajien kärsivällisyyttä. Valitettava totuus on, että ensimmäisten vuosien aikana tulokset harvoin tuntuvat kovinkaan ihmeellisiltä, sillä korkoa korolle -ilmiön kehittyminen ottaa aikansa.
Varsinkin sijoitusuran alkutaipaleella odotukset tuotoista voivat olla liian korkealla. Erityisesti ylikuumentuneessa nousumarkkinassa normaalien tuottojen taso alkaa hämärtyä, kun kaikki alle kolminumeroiset vuosituotot ovat väsyneitä. Säännöllistä sijoitusstrategiaa noudattavan rahastosijoittajan ei kannata odottaa ylimaallisia lyhyen aikavälin tuottoja. Sen sijaan hän on varsin oikeutettu odottamaan varsin kelvollisia pitkän aikavälin tuloksia
Valitettavan usein käy kuitenkin niin, että pitkän aikavälin tuotot eivät saavu riittävän nopeasti, mikä johtaa pettymykseen ja sijoitusstrategian muutokseen. Yleensä sijoitusstrategia muuttuu näissä tilanteissa huomattavasti aggressiivisemmaksi, millä sijoittajan tuurista riippuen voi olla moninaiset seuraukset.
Väärä käsitys omasta riskinsietokyvystä
Yksi olennaisimpia sijoittajan tehtäviä on määritellä oma riskiprofiili oikein. Koko sijoitustoimintahan perustuu lopulta sijoittajan riskinsietokykyyn, sillä se määrittää pitkälti sen, millaista sijoitusstrategiaa noudatetaan. Väärä käsitys omasta riskinsietokyvystä johtaa virheellisin perustein tehtyyn sijoitussuunnitelmaan, jonka noudattaminen muodostuu tällöin mahdottomaksi.
Liiallinen riskinotto johtaa pääoman menetyksen pelosta johtuvaan hätäisyyteen ja ylenmääräiseen stressiin. Sijoittajaa harmittaa jossain määrin aina jokin, mutta sijoitusten suhteen ei tulisi olla jatkuvasti ahdistunut. Yleisimpänä oireena liian riskialttiista sijoituskohteesta onkin jatkuva kurssiheilunnasta stressaaminen. Hyvin tyypillistä on katsella kurssiheiluntaa ahdistuneena jonkin aikaa ja päätyä myymään omistukset pienellä tappiolla, ennen kuin ”rahaa hävitään enemmän”.
Asiasta hankalan tekee se, että omasta riskinsietokyvystä on vaikea tehdä päätelmiä etukäteen, sillä vasta käytäntö kertoo oman reaktion markkinoiden liikkeisiin. Aloittelevan sijoittajan onkin yleensä parempi välttää suuria liikkeitä ja liiallista riskinottoa siltä varalta, että käsitys omasta riskinsietokyvystä osoittautuukin virheelliseksi. Mitä pidempään sijoittajana toimii, sitä paremmin tuntee sekä oman riskiprofiilinsa että reaktionsa pörssiromahduksiin ja laskumarkkinoihin.
Ajoittaminen
Säännöllisen rahastosijoittamisen perimmäinen ajatus on, että rahasto-osuuksia ostetaan säännöllisesti markkinatilanteesta riippumatta, jolloin ajoituksesta ei tarvitse huolehtia.
Ajoittamisesta ja omasta vaivannäöstä luopuminen on joskus hankalaa. Sijoittajat tuntuvat kokevan toimettomuuden kovin epämiellyttävänä, minkä seurauksena tekemistä keksitään silloinkin, kun sille ei ole tarvetta. Näin erityisesti passiivisen sijoittamisen maailmassa. Yleisesti ottaen tekemisen tarve purkautuu ajoittamisena ja rahastoshoppailuna, joista jälkimmäinen käsitellään vielä myöhemmin erikseen.
Ajoituksen ongelmat ovat rahastosijoittamisessa moninaiset. Ensinnäkin erinäiset ajoitusyritykset johtavat helposti epäsäännöllisyyteen, joissa ostoja ja myyntejä tehdään satunnaisesti, milloin mistäkin syystä. Tulokset eivät yleensä ole tällaisissa strategioissa kovinkaan mairittelevia.
Toinen ja suurin ongelma on ajoittamisen vaikeus, tai ehkä oikeamminkin mahdottomuus. Ajoittamisessa tulisi pyrkiä ostamaan pohjalta ja lopettamaan ostot kurssihuippujen tuntumassa. Ongelmana luonnollisesti on pohjien ja huippujen erottaminen, sillä ne tunnistetaan yleensä vasta jälkikäteen. Ajoitus meneekin lähes poikkeuksetta enemmän tai vähemmän pieleen, minkä vuoksi rahastosijoittaja pärjää yleensä sitä paremmin, mitä vähemmän hän pyrkii ajoittamaan.
Kuluihin keskittyminen
Rahastojen kulut ovat jokseenkin kaksipiippuinen juttu. Pääsääntöisesti tulisi suosia matalakuluisempia eli yleisesti ottaen indeksirahastoja, sillä korkeat kulut syövät aivan oikeasti pitkällä aikavälillä tuottoja.
Toisaalta on huomioitava, että mikäli mielii hyötyä pitkän aikavälin eduista, on kyettävä sijoittamaan pitkäjänteisesti vuosia, jopa vuosikymmeniä. Tällöin olennaisinta on varmistaa, että valmiudet pitkän aikavälin sijoittamiseen ovat mahdollisimman hyvät. Toisin sanoen, on valittava sellainen sijoituskohde, johon voisi kuvitella sijoittavansa vuosikymmeniä ajattelematta asiaa sen enempää.
Mikäli siis kalliimpi vaihtoehto, kuten yhdistelmärahasto tai muu vastaava tuntuu itselle ja omaan riskiprofiiliin sopivimmalta, on se todennäköisesti kuluistaan huolimatta edullisempaa vaihtoehtoa sopivampi pitkän aikavälin ratkaisu.
On huomattavasti järkevämpää maksaa parin prosentin kulu ja kerätä pitkän aikavälin tuotot, kuin sössiä pitkän aikavälin menestys verrannollisesti pienen kulusäästön vuoksi. Menetetyt tuotot ovat varmasti paljon suurempia kuin korkeammat maksetut kulut.
Ei riittävää puskuria
Pitkäjänteisen sijoittamisen suurin vihollinen on tarpeeton sijoitusten lunastus. Toistuvien lunastusten seurauksena korkoa korolle -ilmiötä ei pääse tapahtumaan, eikä sijoitustoiminnalla saavuteta toivottuja (tai minkäänlaisia) tuloksia. Näin erityisesti sijoitusuran alussa, jolloin lunastusten määrä on pääomaan suhteutettuna suuri.
Vaikka sähkölaskujen tai muiden välttämättömyyksien maksun takia myyminen ei ole tarpeetonta, ei kyseiseen tilanteeseen tulisi joutua alun perinkään. Paras keino turhien lunastusten välttämiseksi on kerryttää riittävästi puskuria eli tuttavallisemmin rahaa säästötilille, jota käytetään välttämättömien yllätyslaskujen ynnä muiden maksuun.
Sijoituksista lunastettava raha on kalleinta mahdollista, sillä tällöin menettää sekä sijoitetun varallisuuden että kaiken sen, mitä sijoitus olisi vuosien saatossa tuottanut.
Asia voidaan ilmaista myös niin, että vaikka kaikkialla kehotetaan aloittamaan sijoittaminen välittömästi, heti ja pikimmiten, on todellisuudessa fiksumpaa pyrkiä säästämään ennen sijoittamisen aloittamista. Tällöin sijoitustoiminta on huomattavasti varmemmalla pohjalla ja pitkän aikavälin menestymisen mahdollisuudet kasvavat huomattavasti.
Voittavien rahastojen jahtaaminen
Kuten aiemmin ostojen ajoittamisen käsittelyn yhteydessä lupasin, käydään rahastosijoittajien toinen perisynti eli rahastoshoppailu tässä vielä erikseen läpi.
Sijoittajien päälle lienee evoluution (tai luomisvaiheen, jos se tuntuu luontevammalta) myötä langetettu loputtoman tyytymättömyyden kirous. Kuten muillakin elämän osa-alueilla, oman menestyksen vertailu muihin on tehokkain tapa tuntea riittämättömyyttä. Näin myös rahastosijoittamisessa.
Hyvin tyypillistä on tarkastella listauksia edeltävän 12 kuukauden aikana eniten tuottaneista rahastoista ja kokea paitsi jäämisen pelkoa, kun toiset tekevät tähtitieteellisiä tuottoja samalla kun omat rahastot möyrivät ojan pohjalla. Houkutus myydä huonosti suoriutuvan rahaston osuudet ja vaihtaa selkeästi parempituottoiseen rahastoon on suuri.
Sijoittajan ei kuitenkaan tulisi antaa mieliteoille valtaa, sillä tähtirahastojen kyytiin hyppääminen on ongelmallista muutamastakin syystä. Ensinnäkin, parhaat tuotot ovat useimmiten jo menneet siinä vaiheessa, kun rahasto on noussut lyhyessä ajassa merkittävästi. On muistettava, että rahastot koostuvat oikeista yhtiöistä, ja mitä korkeammin yhtiöt ovat hinnoiteltuja, sitä matalampi tuotto-odotus niillä on.
Toiseksi, yhden rahaston tuotto-odotuksen laskiessa sijoittajien varat virtaavat usein toiseen, tuotto-odotukseltaan korkeampaan rahastoon ja niin edelleen. Pääsääntöisesti voidaan todeta, että kuumimpien hyperahastojen kyytiin hyppääminen on huono ajatus. Mikäli lähtee rahastojahtiin, saa sitä tehdä loppuelämänsä, sillä aina löytyy paremmin suoriutuva kohde. Kolmanneksi mainittakoon, että jatkuvasta sijoitusrahastojen vaihtelusta aiheutuu myös tarpeettomia kuluja, minä vuoksi aktiivinen rahastoshoppailu vaurastuttaa lähinnä välittäjiä.