Parina viime päivänä otsikot ovat jälleen täyttyneet erilaisista kauhukuvista ja markkinamöröistä, kun Yhdysvaltojen pääindeksit laskivat muutamia prosentteja talouskasvuun (ja ties mihin) liittyvien pelkojen seurauksena.
Suomessa talouden yleistilanne on luonnollisesti täysin sama kuin muutamaa päivää aiemmin, mutta kun Yhdysvalloissa lyödään varvas pöydänjalkaan, myös Suomessa huudetaan. Kuten arvata saattaa, pörssiromahduksen mahdollisuuksia on väläytelty myös täälläpäin. Ei toki sillä, että Helsingin pörssi olisi päässyt vielä jaloilleenkaan, mutta ilmeisesti niin pörssissä kuten elämässäkin on aina tilaa yhdelle romahdukselle.
Varsinaisen pörssiromahduksen mahdollisuuteen en sen kummemmin ota kantaa, sillä en ole kovinkaan kummoinen ennustaja. Sen sijaan on paljon hedelmällisempää pohtia, kannattaako sijoittajan olla ylipäätään huolissaan mahdollisista pörssiromahduksista.
Kuinka hyvin markkinat ovat toipuneet romahduksista
Markkinoiden historiallista käyttäytymistä tarkastellessa voidaan todeta, että osakkeet ovat yleisellä tasolla osoittautuneet varsin kestäväksi omaisuusluokaksi. Eräs lohdullisimmista ja eniten käyttämistäni graafeista on alla oleva, Morningstarilta lainattu graafi suurten yhdysvaltalaisten yhtiöiden suoriutumisesta läpi vuosien ja kriisien:
Kuten voidaan havaita, markkinat ovat toipuneet maailman myllerryksistä varsin mallikkaasti. Vuosien varrelle on mahtunut monenlaista paniikkia, pandemiaa, lamaa ja sotaa, joista kaikista markkinat ovat selvinneet. Graafin pääsanoma on, että mikään pörssiromahdus ei vielä toistaiseksi ole tarkoittanut maailmanloppua. Pitkällä aikavälillä sijoittajan ei siis ole tarvinnut turhia hikoilla, joskin lyhyellä aikavälillä karpaloita on kohonnut tuon tuostakin sijoittajien otsille.
Vaikka sijoittaja on pitkällä aikavälillä voinut luottaa markkinoiden toipumiskykyyn, ei se ole tehnyt lyhyen aikavälin myllerryksistä yhtään sen mielekkäämpiä. Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää vuosien 1999 ja 2009 välistä menetettyä vuosikymmentä, jossa sijoittajille aiheutti harmaita hiuksia sekä IT-kuplan puhkeaminen että finanssikriisi. Mikäli olisi sattunut ostamaan osakkeita juuri vuoden 1999 huipuilta, olisi samoihin lukemiin päässyt noin 15 vuotta myöhemmin. Aiempien huippujen saavuttaminen onkin keskimäärin melko hidasta puuhaa.
Erilaisten graafien ja tuottohistorioiden tarkastelussa on kuitenkin oltava varuillaan, sillä ne eivät kerro juuri mitään siitä, kuinka yksittäinen sijoittaja olisi tarkasteltavana ajankohtana pärjännyt. Keskivertosijoittajan salkku ei siis seuraa markkinaa aivan näin tarkasti, sillä oman salkun menestykseen vaikuttavat muun muassa ostot ja myynnit, hajautustyyli ja osakevalinnat.
Olennaista on sen sijaan ymmärtää, että sijoittajalla on erinomaiset mahdollisuudet menestyä pitkällä aikavälillä, jos hän pitää huolen muutamista perusasioista.
Pörssiromahduksia ei tarvitse pelätä, jos…
Kuten olen jo kyllästymiseen asti meuhkannut aiemmissa kirjoituksissani, on sijoittajan tärkein tehtävä selviytyminen. Mitä pörssiromahduksiin ja karhumarkkinoihin tulee, olennaisinta on varmistaa, että kykenee sijoittamaan läpi huonojen aikojen.
Pörssiromahduksista selviää hyvin todennäköisesti kuivin jaloin, jos sijoitushorisontti on pitkä, velkavipua on käytössä joko vähän tai ei ollenkaan, ei ole pakottavaa tarvetta lunastaa omistuksia ja omistaa laadukkaita yhtiöitä tai sijoittaa passiivisesti. Kyse on siis varsin yksinkertaisista tekijöistä.
Tilanne on kuitenkin täysin päinvastainen silloin, kun sijoittaa lyhyellä aikavälillä, käyttää runsaasti velkavipua ja sijoittaa spekulatiivisiin kohteisiin. Tällöin pörssiromahdukset voivat pakottaa myymään omistuksia tappiolla, jolloin tapahtuu pysyvä pääoman menetys. Erityisen valitettavaa on, että kyseinen sijoitustyyli on erityisen tuottoisa silloin, kun raha on halpaa ja sitä on markkinoilla tarjolla paljon. Toisin sanoen houkutus spekulointiin ja liialliseen velkaantumiseen on suurin juuri silloin, kun sitä tulisi varoa eniten.
Puhtaasti spekulatiivisten omaisuusluokkien asema pörssiromahduksissa onkin varsin hatara, sillä niissä ei yleisesti ottaen ole fundamentteja, joiden pariin palata. Tämän seurauksena sijoittajat voivat varsin hyvin hylätä spekulaatiokohteen kokonaan. Esimerkiksi 1600-luvun tulppaanimanian hyydyttyä spekuloijien käsiin jäi vain arvottomia mukuloita, kun yhdestä tulppaanista ei syystä tai toisesta enää oltu valmiita maksamaan omaisuuksia.
Pörssiyhtiöiden kohdalla tilanne on varsin toinen. Siinä missä tulppaanilla ei ole varsinaista rahallista arvoa, on voittoa tekevällä ja vakaan liiketoiminnan omaavalla yhtiöllä hyvin konkreettinen arvo. Kun tällaisen yhtiön hinta painuu tarpeeksi alas, alkaa se väistämättä kiinnostaa sijoittajia. Asia voidaan ilmaista myös niin, että eurosta ei olla aina valmiita maksamaan kahta euroa, mutta euron ostaminen viidellä sentillä kiinnostaa poikkeuksetta aina.
Pörssiromahdukset ovat luonnollinen osa sijoittamista
Sijoittajan on olennaista ymmärtää, että niin kauan kuin sijoittajana toimii, ei erilaisilta pörssiromahduksilta, notkahduksilta, korjausliikkeiltä ja laskumarkkinoilta voi välttyä. Markkinoilla on taipumus seilata jatkuvasti yli- ja alihinnoittelun välillä, ja toisin kuin rahoituksen johdantokurssilla kerrotaan, osakkeet eivät oikeassa elämässä ole pääsääntöisesti kovinkaan oikein tai tehokkaasti hinnoiteltuja. Osakkeilla on päinvastoin taipumus nousta aivan liian korkealle ja laskea aivan liian alas.
Useimmiten pörssiromahdukset saavat alkunsa pörssin ulkopuolisista tekijöistä, kuten keskuspankkien toimista, raaka-ainekriiseistä, pandemioista tai vaikkapa sodista. Nämä alkusysäykset sitten tuppaavat eskaloitumaan romahduksiksi ja kriiseiksi sijoittajien panikoimisen seurauksena.
Vaikka puhun yleisesti sijoittajien käytöksestä, on hyvä ymmärtää, että suurin osa osakkeista on institutionaalisten omistajien eli tuttavallisemmin rahastojen hallussa. Heidän kaupankäynnistään vain n. 10 % pohjautuu yrityskohtaisiin fundamentaalisiin tekijöihin. Kyse ei siis ole yhtiöiden liiketoimintojen seulomisesta tai fiksujen ja tarkkaan harkittujen sijoituspäätösten tekemisestä, vaan automatisoidusta kaupasta.
Muun muassa edellä mainitusta syystä kaikki yhtiöt tuntuvat liiketoiminnan laadusta riippumatta kärsivän lyhyen aikavälin romahduksista, osa jopa kohtuuttoman paljon. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että omassa sijoitusstrategiassa tai yhtiövalinnoissa olisi jotakin pielessä.
Yhteenvetona todettakoon, että pörssiromahduksiin reagoiminen riippuu pitkälti omasta sijoitustyylistä. Mitä vähemmän spekuloi, sitä paremmassa turvassa on. Suurimmat vahingot salkuille eivät useinkaan johdu itse pörssistä, vaan sijoittajasta itsestään, sillä hätiköimällä ja panikoimalla on kovin helppoa muuttaa väliaikaiset laskut pysyviksi tappioiksi.
On hyvä muistaa, että kurssilasku itsessään ei lähtökohtaisesti tee yhtiöille mitään. Kurssilaskuhan tarkoittaa vain sitä, että ihmiset ja instituutiot luopuvat väliaikaisesti yhtiön omistuksesta. Yhtiö itsessään ei ole sen huonompi, jos sitä saa puolet halvemmalla – itse asiassa juuri päinvastoin.